John 2

AI와 함께 이 장 시작하기

이 장에 대해 AI에게 묻기

텍스트에 머물면서 움직임, 긴장, 배경, 그리고 이 장이 더 큰 책 안에서 드러내는 것에 대해 묻습니다.

1 Pari päivää myöhemmin Jeesuksen äiti oli vieraana eräissä häissä Kaanan kylässä Galileassa. 2 Myös Jeesus ja hänen oppilaansa oli kutsuttu häihin. 3 Kesken kaiken loppui viini, ja Jeesuksen äiti tuli kertomaan Jeesukselle, mihin pulaan oli jouduttu. 4 »En voi nyt auttaa sinua», Jeesus sanoi. »Vielä ei ole tullut minun aikani tehdä ihmeitä.» 5 Jeesuksen äiti sanoi kuitenkin palvelijoille: »Tehkää mitä ikinä hän käskee.» 6 Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa, joita käytettiin juutalaisten uskonnollisten puhdistusmenojen yhteydessä, noin sadan litran vetoisia. 7 Jeesus käski palvelijoiden täyttää ne reunoja myöten vedellä. 8 Kun se oli tehty, hän sanoi: »Ottakaa siitä ja viekää pitojen järjestäjälle.» 9 Kun tämä oli maistanut vettä, joka oli muuttunut viiniksi, hän kutsui sulhasen luokseen kysyäkseen, mistä viini oli peräisin. (Palvelijat tosin tiesivät sen.) 10 »Tämähän on hyvää viiniä!» hän sanoi. »Taidat tehdä päinvastoin kuin yleensä on tapana: tavallisesti isäntä tarjoaa ensin parhaan viininsä, ja sitten kun ihmiset ovat päihtyneet, hän tuo esiin halvemman viinin. Mutta sinä säästit parhaan viimeiseksi.» 11 Tämä Galilean Kaanassa tapahtunut ihme oli ensimmäinen julkinen osoitus Jeesuksen jumalallisesta voimasta. Hänen oppilaansa uskoivat hänen todella olevan Messias. 12 Häiden jälkeen Jeesus lähti muutamaksi päiväksi Kapernaumiin äitinsä, veljiensä ja oppilaidensa kanssa. 13 Sitten tuli juutalaisten pääsiäisjuhlan aika, ja Jeesus meni Jerusalemiin. 14 Temppelialueella hän näki kauppiaat myymässä karjaa, lampaita ja kyyhkysiä uhrieläimiksi ja rahanvaihtajat istumassa pöytiensä takana. 15 Jeesus teki nuoranpätkistä ruoskan ja ajoi ulos kauppiaat, lampaat ja härät ja kaatoi rahanvaihtajien pöydät, niin että kolikot vierivät pitkin kiveystä. 16 Sitten hän meni kyyhkysiä myyvien miesten luo ja sanoi heille: »Viekää nämä pois täältä! Älkää tehkö minun Isäni talosta markkinatoria.» 17 Oppilaat muistivat silloin Vanhan testamentin ennustuksen: »Huoli sinun temppelistäsi kuluttaa minua.» 18 »Mikä oikeus sinulla on ajaa heidät ulos?» juutalaisten johtomiehet kysyivät tiukasti. »Jos olet saanut valtuutesi Jumalalta, sinun on todistettava se tekemällä jokin ihme.» 19 »Kyllä minä teen teille ihmeen», Jeesus vastasi. »Hävittäkää maan tasalle tämä temppeli, niin minä rakennan sen uudelleen kolmessa päivässä.» 20 »Mitä!» miehet huusivat. »Tämän temppelin rakentaminen kesti neljäkymmentäkuusi vuotta, ja sinäkö pystyisit tekemään saman kolmessa päivässä!» 21 Puhuessaan »tästä temppelistä» Jeesus kuitenkin tarkoitti omaa ruumistaan. 22 Kun hän sitten oli noussut kuolleista, hänen oppilaansa muistivat hänen sanansa ja tajusivat, että ne raamatunkohdat, joihin Jeesus oli viitannut, puhuivatkin hänestä itsestään ja olivat kaikki toteutuneet. 23 Ihmeet, jotka Jeesus teki Jerusalemissa pääsiäisjuhlan aikana, saivat monet vakuuttuneiksi siitä, että hän todella oli Messias. 24 Mutta Jeesus ei uskoutunut heille, sillä hän tunsi ihmiset perin juurin. 25 Kenenkään ei tarvinnut selittää hänelle, miten epävakaa ihmisen mieli on.

읽기를 실제 공부로 바꾸세요

회원가입하고 구절 즐겨찾기, 노트 작성, AI 학습 도구를 사용해 보세요.

이 장 다음의 단계를 선택하세요 계속 읽거나, 계획을 선택하거나, AI와 함께 계속 공부하세요.
이 장이 여는 주제들을 따라가세요 이 장이 열었을 수 있는 더 큰 질문들에 대한 관련 주제 허브.