Acts 7

Leia este capítulo com intenção

Acts 7 is Stephen's defense before the Sanhedrin, the longest speech in Acts, and the story of the first Christian martyr. Accused of speaking against the temple and the law, Stephen retells Israel's history from Abraham through Joseph and Moses to David and Solomon, showing that God has always met his people outside the land and outside any building, and that Israel has always resisted the deliverers God sent. He ends by charging the council with betraying and murdering the Righteous One. Enraged, they stone him while he sees Jesus standing at God's right hand and prays for their forgiveness. A young man named Saul watches.

Abrir comentário do capítulo

Acts 7 is a history lesson that ends in a stoning. Stephen, accused of speaking against the temple and the law, does not deny the charges directly. He tells Israel's story, and the way he tells it is the defense. God appeared to Abraham in Mesopotamia, long before there was a land or a temple, and gave him a promise rather than a foot of ground. Joseph was rejected by his brothers and became the ruler who saved them. Moses was rejected by his people twice, once in Egypt and once in the wilderness, and met God on holy ground in the desert near Sinai, far from Jerusalem. The people who received the tabernacle, built to a heavenly pattern, turned to a calf and to the stars. Solomon built a house, but the Most High does not dwell in houses made by hands; heaven is his throne. Then Stephen turns on his judges. You always resist the Holy Spirit, as your fathers did; they killed the prophets who foretold the Righteous One, and you have betrayed and murdered him. The council's rage is immediate. But Stephen is looking elsewhere. He sees heaven open and the Son of Man standing at the right hand of God, and he says so. They drag him out and stone him, laying their coats at the feet of a young man named Saul. Stephen's last words are prayers: receive my spirit, and do not hold this sin against them. Luke says he fell asleep.

Passagens-chave

Acts 7:2-8 Acts 7:30-38 Acts 7:44-53 Acts 7:54-60 Isaiah 66:1-2

Historical and literary context

Stephen was one of seven men chosen in chapter 6 to serve the Greek-speaking widows, and his preaching in the Hellenistic synagogues drew the charge that he spoke against Moses and the temple. The Sanhedrin was the same council that had condemned Jesus. Stephen's speech draws on Genesis, Exodus, Amos, and Isaiah, and reflects a reading of Israel's story in which the tabernacle, made to a heavenly pattern, stands over against the temple, and in which God's presence was never confined to Jerusalem. His death, apparently a mob action rather than a formal execution, scattered the church and, Luke notes, was approved by Saul of Tarsus.

How the chapter unfolds

Verses 1 to 8 cover Abraham, called in Mesopotamia and given no land but a promise. Verses 9 to 16 cover Joseph, rejected by his brothers and made a ruler in Egypt. Verses 17 to 43 cover Moses at length: his birth, his rejection by his own people, the burning bush on holy ground far from the land, the exodus, the promise of a prophet like him, and the golden calf, with Amos quoted on Israel's idolatry. Verses 44 to 50 move from the tabernacle to Solomon's temple and Isaiah's word that the Most High does not dwell in houses made by hands. Verses 51 to 53 are the indictment. Verses 54 to 60 are the vision, the stoning, Saul at the edge, and Stephen's two prayers.

Why this chapter matters

Stephen's speech is the New Testament's most sustained reading of the Old Testament as a story of rejected deliverers, Joseph and Moses foreshadowing Jesus, and of a God who is not bound to one place. It laid the foundation for the church's move beyond Jerusalem and the temple. His death models Christian martyrdom on the pattern of Christ: he commits his spirit to the Lord Jesus, as Jesus committed his to the Father, and prays for his killers' forgiveness, as Jesus did. His vision of the Son of Man standing, rather than seated, at God's right hand has been read as Jesus rising to receive him. And the presence of Saul at the stoning is Luke's quiet introduction of the man whose conversion the death helped prepare.

Interpretive tension to watch

Stephen's history contains details that differ from Genesis and Exodus as usually read, seventy-five people going down to Egypt, a tomb at Shechem bought by Abraham, which reflect the Greek Old Testament and the traditions of his day. And his tone shifts from careful narration to fierce accusation in verse 51. Was the speech a defense at all, or a prophetic indictment that made his death certain? The chapter invites readers to hear it as both.

Perguntas para este capítulo

Stephen shows that God met Abraham, Joseph, and Moses outside the promised land. What does that pattern say about where God can be found?
Joseph and Moses were both rejected by the people they were sent to save. How does that pattern prepare the council to hear about Jesus?
Stephen dies praying for his killers, with Saul watching. What might it have meant for Paul to remember that day after his conversion?

Study with context

Use this as a chapter guide, then press deeper into the text itself. The goal is to slow down observation, notice structure, and ask better questions before jumping to conclusions.

Adicionar às notas

1 Ylipappi kysyi Stefanukselta: »Onko syyte oikea?» 2 Stefanus alkoi selittää: »Jumala ilmestyi Mesopotamiassa esi-isällemme Aabrahamille ja käski hänen jättää hyvästit sukulaisilleen ja muuttaa synnyinmaastaan Jumalan osoittamaan maahan. 4 Hän lähtikin kaldealaisten maasta ja asettui asumaan Harraniin. Kun hänen isänsä oli kuollut, Jumala johdatti hänet tänne Israeliin, 5 mutta ei antanut hänelle omaksi yhtään maata. Kuitenkin Jumala lupasi, että joskus koko maa olisi Aabrahamin jälkeläisten hallussa. Tämä oli silloin vielä lapseton. 6 Jumala ilmoitti Aabrahamille myös, että hänen jälkeläisensä joutuisivat lähtemään maasta ja elämään vieraassa maassa orjina neljäsataa vuotta. 7 Jumala sanoi: ’Minä rankaisen sitä kansaa, jonka orjiksi he joutuvat, ja oma kansani saa palata Israeliin ja palvella minua siellä.’ 8 Tällöin Jumala teki Aabrahamin kanssa liiton, jonka merkkinä oli ympärileikkaus. Kun Aabrahamin poika Iisak syntyi, hänet ympärileikattiin kahdeksan päivän ikäisenä. Iisakista tuli Jaakobin isä, ja Jaakobin kaksitoista poikaa taas olivat juutalaisten kantaisät. 9 He olivat kateellisia Joosefille ja myivät hänet orjaksi Egyptiin, mutta Jumala oli hänen kanssaan 10 ja auttoi häntä selviytymään kaikista vaikeuksista. Hän pääsi Egyptin kuninkaan, faaraon, suosioon. Jumala antoi hänelle sellaisen viisauden, että faarao uskoi hänen hallintaansa koko Egyptin ja kaikki palatsinsa asiat. 11 Egyptiin ja Kanaaniin tuli kova nälänhätä, josta esi-isämmekin joutuivat kärsimään. 12 Jaakob sai kuulla, että Egyptissä vielä oli viljaa, ja lähetti poikansa sitä ostamaan. 13 Kun he olivat toista kertaa samalla asialla, Joosef paljasti heille henkilöllisyytensä. Heidät vietiin faaraon luo. 14 Joosef kutsui luokseen myös isänsä ja veljiensä perheet, kaikkiaan seitsemänkymmentäviisi henkeä. 15 Tällä tavoin Jaakob ja hänen sukunsa tulivat Egyptiin, missä sekä Jaakob että kantaisämme kuolivat. 16 Aabraham oli ostanut sukuhaudan Emmorin lapsilta Sikemistä. Heidät kaikki haudattiin sinne. 17 Jumala oli Aabrahamille luvannut vapauttaa hänen jälkeläisensä orjuudesta. Kun lupauksen täyttymisen aika lähestyi, juutalaisten joukko oli kasvanut Egyptissä suureksi. Sitten maa sai uuden hallitsijan, jolle Joosefin muisto ei merkinnyt mitään. 19 Uusi kuningas punoi juonia kansaamme vastaan ja pakotti vanhemmat jättämään lapsensa heitteille, että nämä kuolisivat. 20 Siihen aikaan syntyi Mooses – kaunis lapsi, jota Jumala rakasti. Vanhemmat piilottelivat poikaa kolme kuukautta, 21 ja kun heidän lopulta oli jätettävä hänet heitteille, faaraon tytär löysi hänet ja otti kasvatikseen. 22 Mooses sai parhaan mahdollisen kasvatuksen ja koulutuksen, niin että hän pystyi toimimaan muiden johtajana. 23 Kerran – Mooses oli silloin nelikymmenvuotias – hänen mieleensä tuli lähteä tapaamaan oman kansansa jäseniä, israelilaisia. 24 Hän näki erään egyptiläisen pahoinpitelevän israelilaista miestä. Silloin Mooses löi egyptiläisen kuoliaaksi. 25 Hän oletti veljiensä tajuavan, että Jumala oli lähettänyt hänet heitä auttamaan, mutta eivät he sitä ymmärtäneet. 26 Seuraavana päivänä Mooses meni taas israelilaisten luo. Nähdessään kahden miehen riitelevän hän yritti sovitella: ’Teidän ei pitäisi tapella keskenänne, kun kuulutte samaan kansaan.’ 27 Se, joka oli tehnyt vääryyttä, sanoi Moosekselle, että tämän oli paras olla sekaantumatta heidän asioihinsa. ’Kuka sinulle on antanut luvan määräillä ja neuvoa meitä?’ hän kysyi. 28 ’Aiotko tappaa minutkin, niin kuin eilen sen egyptiläisen?’ 29 Silloin Mooses pakeni maasta. Hän asettui midianilaisten maahan, ja hänelle syntyi siellä kaksi poikaa. 30 Neljäkymmentä vuotta myöhemmin enkeli ilmestyi hänelle palavassa pensaassa autiomaassa lähellä Siinain vuorta. 31 Nähdessään pensaan palavan Mooses juoksi ihmeissään tarkemmin katsomaan sitä, ja silloin hän kuuli Herran sanovan: 32 ’Minä olen esi-isiesi Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala.’ Mooses vapisi pelosta eikä uskaltanut nostaa katsettaan. 33 Herra sanoi: ’Riisu kenkäsi, sillä seisot pyhällä maalla. 34 Olen nähnyt kansani ahdistuksen Egyptissä ja kuullut sen avunhuudot. Olen tullut vapauttamaan sen. Siksi lähetän sinut Egyptiin.’ 35 Näin Jumala lähetti sinne takaisin saman miehen, jonka hänen maanmiehensä aikaisemmin olivat torjuneet. Mooseksesta tuli heidän johtajansa ja pelastajansa, vaikka he olivat kysyneet: ’Kuka sinulle on antanut luvan määreillä ja neuvoa meitä?’ 36 Hän johti heidät pois Egyptistä ja teki monia ihmeitä Egyptissä, Punaisellamerellä ja autiomaassa neljäkymmentä vuotta kestäneen harhailun aikana. 37 Mooses kertoi israelilaisille, että Jumala herättäisi kansan keskuudesta profeetan, joka olisi kuin hän. 38 Autiomaassa hän toimi välittäjänä, kun enkeli antoi Israelin kansalle Jumalan lain. Mooses otti Siinain vuorella Jumalalta vastaan elävät sanat ja antoi ne meille. 39 Mutta esi-isämme kyllästyivät Moosekseen ja halusivat takaisin Egyptiin. 40 He pyysivät Aaronia tekemään epäjumalia, jotta he pääsisivät niiden avulla palaamaan. ’Mooses opasti meidät Egyptistä tänne, mutta nyt emme tiedä, miten hänen on käynyt’, he sanoivat. 41 He tekivät itselleen epäjumalan, kultaisen vasikan, jolle uhrasivat tyytyväisinä aikaansaannokseensa. 42 Silloin Jumala jätti heidät palvomaan aurinkoa, kuuta ja tähtiä. Profeetta Aamoksen kirjassa Herra kysyy: ’Minulleko te uhrasitte autiomaassa noiden neljänkymmenen vuoden aikana, israelilaiset? 43 Ei, vaan teitä houkuttivat pakanajumalat ja heidän kuvansa. Kannoitte Molokin telttaa ja Refan-jumalan tähteä. Siksi lähetän teidät vankeuteen kauas Babylonin toiselle puolelle.’ 44 Esi-isillämme oli autiomaassa mukanaan siirrettävä temppeli, ilmestysmaja. Siinä säilytettiin kivitauluja, joihin kymmenen käskyä oli kirjoitettu. Telttatemppeli oli tehty tarkasti niiden ohjeiden mukaan, jotka Mooses oli saanut enkeliltä. 45 Vuosia myöhemmin ilmestysmaja tuotiin maahan, joka Joosuan johdolla vallattiin pakanakansoilta. Siellä sitä käytettiin Daavidin aikaan asti. 46 Jumala siunasi runsaasti Daavidia. Tämä halusi rakentaa Jaakobin Jumalalle pysyvän temppelin, 47 mutta Salomo sen lopulta rakennutti. 48 Jumala ei kuitenkaan asu ihmiskäsin rakennetuissa temppeleissä. Hän on sanonut profeetan välityksellä: ’Taivas on minun valtaistuimeni ja maa jalkajakkarani. Millaisen asumuksen te voisitte minulle rakentaa? Minäkö asuisin teidän rakennuksissanne? 50 Minähän olen tehnyt sekä taivaan että maan!’ 51 Olette itsepäisiä ja sydämeltänne pakanoita! Aina vain te vastustatte Pyhää Henkeä niin kuin esi-isännekin. 52 Mainitkaa yksikin profeetta, jota he eivät olisi vainonneet. He tappoivat nekin, jotka ennustivat Messiaan tulon. Tämän Jumalan valitseman Messiaan te puolestanne petitte ja murhasitte. 53 Te olette ehdoin tahdoin rikkoneet Jumalan lainkin, jonka saitte enkeleiltä.» 54 Stefanuksen puhuessa ja esittäessä syytöksiä kansan johtomiehet tulivat raivoihinsa. 55 Mutta Pyhän Hengen täyttämänä Stefanus katsoi kiinteästi kohti taivasta. Hän näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisomassa Jumalan oikealla puolella. 56 Stefanus sanoi: »Nyt näen taivaat avoimina ja Jeesuksen, Messiaan, seisovan Jumalan oikealla puolella.» 57 Ympärillä olijat ryntäsivät hänen kimppuunsa, tukkivat korvansa ja huusivat niin että hänen äänensä hukkui heidän huutoonsa. 58 He raahasivat hänet kaupungin ulkopuolelle kivitettäväksi. Viralliset todistajat riisuivat takkinsa Saulus-nimisen nuoren miehen jalkojen juureen. 59 Kun tappavia kiviä alkoi sadella, Stefanus rukoili: »Herra Jeesus, ota minun henkeni.» 60 Hän lysähti polvilleen ja huusi: »Herra, älä syytä heitä tästä synnistä.» Ja Stefanus oli kuollut.

Transforme leitura em estudo de verdade

Cadastre-se para salvar versículos, fazer anotações e estudar com ferramentas de IA.

Cadastrar Entrar

Escolha seu próximo passo após este capítulo Continue lendo, escolha um plano ou continue estudando com AI.

Ler o próximo capítulo Acts 8 in Avoin Elävä uutinen NT.

Planos de leitura

Escolha um plano se quiser transformar este capítulo em um hábito repetível.

Pergunte à IA sobre este capítulo

Continue com o estudo de AI se o texto levantar questões ou pressionar mais fundo que uma leitura.

Siga os temas que este capítulo abre Hubs de tópicos relacionados para as questões maiores que este capítulo pode ter aberto.

Navegar por todos os tópicos